15 lokakuuta 2021

Malin armeijaa syytetään julmuuksista Sofarassa

Ranskan ulkomaanradio RFI:n paikallisista lähteistä saamien tietojen mukaan Malin armeija on tehnyt mielivaltaisia pidätyksiä ja teloituksia Moptin alueen Djennén piirin Sofaran kylässä. Armeija kieltää syytökset, mutta somessa leviää erittäin väkivaltaisia videoita.

Eräässä videossa sotilas kuulustelee imaamiksi kuvailtua miestä ja vääntää hänen jäseniään saadakseen tunnustuksen terroristiryhmään kuulumisesta. Toisessa videossa pensaikosta löytyy silvottuja ruumiita.

RFI:n anonyymien lähteiden mukaan armeija on pidättänyt lähes sata ihmistä, etupäässä fulbeja, Sofarassa syyskuun alussa pidettyjen pidettyjen markkinoiden yhteydessä. Heistä kymmenkunta on myöhemmin vapautettu. Muiden kohtalo on tuntematon.

Sofaran varuskunnan läheltä on löydetty jo ainakin kolme ruumista, joista yksi on tunnistettu. Eräiden tietojen mukaan paikalliset maanviljelijät ovat löytäneet kymmeniä ruumiita, joiden sijainnin sotilaat ovat itse osoittaneet.

Sofaraan on viime kuukausien aikana kerääntynyt suuri joukko ihmisiä, jotka ovat paenneet jihadistien ja kodinturvajoukkojen välisiä taisteluja Djennén piirissä.

Malin armeija on myöntänyt RFI:lle imaamin kidutusta kuvaavan videon aitouden, mutta se kieltää satojen ihmisten pidätykset ja erityisesti murhat. Armeijan tiedottajan mukaan Sévarén poliisiasemalla on kuulusteltavana 22 pidätettyä. "Kaikki muu on valhetta. Kyse on yrityksestä vahingoittaa armeijan mainetta."

Lähde: RFI 12.10.2021

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti